Suomalaispoppari paljasti addiktionsa: ”Ei mahdollisuutta parantua”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu suomalainen artisti Cristal Snow on tullut musiikkinsa lisäksi tutuksi myös televisiosta, jossa hän on muun muassa juontanut Big Brother -ohjelmaa. Nykyisin hänen hulvattomille rooleilleen nauretaan myös miehen omassa sketsisarjassa. Tänään Cristal Snow avautui kuitenkin BlogBookblogissaan hieman toisenlaisista asioista.

Cristal nimittäin paljasti blogikirjoituksessaan artisti- ja näyttelijäuran kolikon toisen puolen kertomalla avoimesti addiktiostaan työn parissa.

Lue koko kirjoitus tästä.

– Olen työnarkomaani. Olen ollut työnarkomaani yli viisitoista vuotta ja luulen että addiktiostani ei ole minkäänlaista mahdollisuutta parantua. Herään aamulla ja mietin työasioita. Menen nukkumaan mietin työasioita. Ratkaisen tai keksin projekteja unissani, Cristal Snow kirjoittaa.

Viihdetaiteilija paljastaa työnarkomaniansa vaikuttaneen haitallisesti myös hänen ihmissuhteisiinsa, jotka ovat kariutuneet liiallisen työnteon takia. Lopulta tilanne alkoi hahmottua myös hänelle itselleen.

– Minäkuva alkoi rakoilemaan kesäkuun lopussa. Kalenterini kävi minuuttiaikataululla. Peruin elämäni koko kesäkuuksi töiden takia. Pari kertaa itkin väsymystä, mutta joku sadistinen puoli mussa nauttii siitä että mennään täysillä, nukutaan vähän, suoriudutaan…

Heinäkuun lomaksi pyhittänyt mies paljastaa virkistyneensä parin lomapäivän aikana niin, että tuli ottaneeksi lisää töitä jo ensi viikonlopulle.