Jatkobileiden pelastus Yhdysvalloissa – tämä ei Suomessa onnistu

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Puhelinsovellukset ovat helpottaneet siinä mielessä ihmisten elämää, että monet asiat voi nykyään tilata kotiovelle napin painalluksella. Sen lisäksi, että kotiin saa toimitettuna pikaruokaa, on esimerkiksi Saksassa mahdollista tilata omalla sovelluksella kotiin ilotyttöjä. Nyt päivänvaloon on tullut alkoholin kotiinkuljetuspalvelu.

Saucey
Saucey

Ensimmäisenä Yhdysvaltojen Los Angelesissa käyttöön otettu Saucey-palvelu mahdollistaa asiakkaalle alkoholia kotiinkuljetettuna. Vaikka enkelten kaupungissa on voinut tilata pulloja kotiin jo aiemmin puhelinsoitolla, on se nyt mahdollista myös erillisen puhelinsovelluksen avulla. Kotiinkuljettaja käy hankkimassa alkoholit lähimmästä viinakaupasta ja kiikuttaa ne asiakkaalle kotiin.

Palveluun kuuluu tarvittaessa myös lantrinkien, savukkeiden, sikarien ja kaikkien bileisiin kuuluvien ainesosien hankkiminen laseja ja drinkkitikkuja myöten. Mikäli tahtoo pröystäillä oikein olan takaa, saa sovelluksen kautta myös oman baarimestarin kotiinsa juomia tekemään, Business Week uutisoi.