Tämä näky oli postimiehelle liikaa – posti jäi jakamatta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme uutisoineet omakotitalojen pihoille vaeltaneista karhuista, jotka ovat joko köllötelleet terassilla tai kaivelleet roskiksia. Eniten karhuja nähdään ihmisten parissa Venäjällä ja Kanada-Alaska -akselilla. Karhujen läheisyydessä kannattaa perääntyä varoivaisesti ja rauhallisesti taka-alalle.

Posti toimittaa yleensä lähetykset perille säässä kuin säässä. Nyt kuitenkin Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa työskennellyt postinjakaja on joutunut kieltäytymään lähetyksen jakamisesta erittäin hyvään syyhyn vedoten. Talon oven edessä oli karhu.

Postimies jätti asiakkaalle lapun, jossa lähetyksen toimittamatta jättämisen syy oli kerrottu. Tässä kohtaa syy lienee tarpeeksi hyvä, ja lähetyksen omistaja otti lapusta kuvan Twitteriin. Vaikka karhusta ei saatu kuvaa, uskotaan sen olleen alueella suhteellisen yleisesti esiintyvä mustakarhu.