Upea versio Hey Ya -hittikappaleesta – tähän ei moni pysty

Viihdeuutiset · Annika Kela

Cover-kappaleiden esittäjiä löytyy joka lähtöön. Kaduilla kävellessämme törmäämme usein katusoittajiin ja -taiteilijoihin, jotka esittävät tunnettuja hittejä eri instrumenteilla. Useimmiten biisit jäävät latteiksi ja joskus voi aiheuttaa jopa närää, kun joku soittaa kappaleen väärin.

YouTube
YouTube

Verkossa on nyt julkaistu video miehestä, joka tekee takavuosien hitistä coverin onnistuneesti. Musiikki on saatu aikaan beatboxaamalla ja torvisoittimella. Lopputulos on näkemisen ja kuulemisen arvoinen.

Hey Ya -niminen biisi oli taannoin jokaisen radion soittolistalla, ja pirteä hitti tanssittaa edelleen. Nyt eräs musiikillisesti lahjakas mies on keksinyt omaperäisen tavan esittää Outkastin kappaleen. Mies nimittäin soittaa biisin käyttämällä kehoaaan ja torvisoitinta. Video saa katsojan hymyilemään. Musiikki rakentuu kerroksittain ja viimeisen minuutin aikana meno on katossa.