Nicki Minaj esitteli hiustyyliään – huomio kiinnittyi paljon alemmaksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suorasanaisena tunnettu naisräppäri Nicki Minaj julkaisi taannoin tuoreen Anaconda-musiikkivideonsa. Runsaasti kohua herättänyt video oli arvatenkin sisällöltään varsin rohkea, ja sen sisältö keräsi sekä kiitoksia että kritiikkiä.

Nyt Nicki Minaj on jälleen jakanut rohkeaa materiaalia faneilleen, tällä kertaa Instagram-kuvien muodossa. Otoksissa artisti esittelee uutta lyhyttä hiustyyliään, mutta katsojien huomio kiinnittyy varmasti ensimmäiseksi tähden antoisaan kaula-aukkoon.

Cash Money -yhtiölle levyttävä räppäri Nicki Minaj tunnetaan rohkeasta ja värikkäästä tyylistään ja usein seksuaalisia aiheita käsittelevistä kappaleitaan. Neitokainen on kokeillut kykyjään myäs näyttelijänä, sillä häne nähtiin tänä vuonna valkokankaalla The Other Woman -elokuvassa Cameron Diazin kanssa.