Pepperonipizzanmakuinen drinkki tekee tuloaan

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pizzan ja alkoholin nauttimisen yhdistämisestä haaveileville on nyt hyviä uutisia. Aiemmin kerroimme pizzasta, joka maistuu Bloody Mary -juomalta. Nyt on esitelty pepperonipizzalta maistuva drinkki.

Lontoossa sijaitseva cocktail-baari on lisännyt drinkkimenuunsa uuden sesonkijuoman. Tämä alkoholipitoinen juoma maistuu pepperonipizzalle. London Cocktail Club -baarin omistaja JJ Goodman on kehitellyt herkullisen drinkin, jonka ainesosat ovat viimeisen päälle mietittyjä. Baarinomistaja on nyt paljastanut mitä drinkkiin tulee, jotta nekin, jotka eivät pääse paikan päälle nauttimaan juomasta, voivat tehdä sen itse.

0,5 dl pepperonivodkaa



0,75 dl tomaattimehua



0,15 dl tuoretta sitruunamehua



0,2 dl passionhedelmä pyreetä



0,1 dl siirappia



1 tl tulista kastiketta (esimerkiksi chilikastiketta)

Koristeeksi drinkkiin voi laittaa pepperoni-viipaleita, mozzarella paloja ja basilikaa.