Hurja näky videolle! Mustakarhu hyökkäsi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Idahon Island Parkissa on saatu ikuistettua pelottava näky videolle. Yökuvaukseen tarkoitettu kamera taltioi kuinka suuri mustakarhu hyökkäsi kameran kimppuun. Pimeässä kuvattu video saa ihon kananlihalle, ja tuollainen tilanne on jokaisen metsissä samoilevan retkeilijän painajainen.

YouTube
YouTube

Island Park on suuri luonnonsuojelualue Idahon osavaltiossa. Alueella elää runsaasti mustakarhuja, jotka ovat aktiivisesti liikkeellä etenkin syksyn marjastuskaudella. Island Parkin alueelle on syksyllä asennettu videokameroita, jotka aktivoituvat liikkeestä. Nyt eräs yöretkellään ollut mustakarhu aktivoi yhden kameroista. Karhu havahtui ja hyökkäsi kameraa kohti, ja hyökkäyksen jälkeen karhu lähtee tiehensä. Onneksi karhun raivon kohteena oli vain pelkkä kamera ja ihmisuhreilta vältyttiin.