Supertähti esiintyi kuplan sisällä Afrikassa – fanit raivostuivat: ”Yritti välttää Ebolan!”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Hiphop-artisti Akon on hämmästyttänyt fanejaan Afrikassa. Tähti oli konserttinsa loppuvaiheessa mennyt muovisen kuplan sisään ja hypännyt yleisön sekaan. Laulaja istuskeli pallon sisällä ja kieriskeli yleisön kannateltavana. Mies myös esiintyi faneilleen kuplan sisältä.

Tähden tempaus oli huvittava, mutta monet epäilivät sen johtuneen Ebola-kammosta. Konsertti järjestettiin Kongossa Goman kaupungissa, ja tappavaa Ebola-virusta on esiintynyt jonkin verran Kongossa. Monet uskoivat Akonin vetäytyneen kuplaan vain sen takia, että pelkäsi saavansa faneiltaan virustartunnan. Fanit vuodattivat aiheesta suuttumustaan muun muassa Twitterissä.

Pallon sisältä esiintyminen jäi monelle fanille mieleen. Akon tahtoi olla lähempänä fanejaan, mutta turvallisesti. Kuplassa oleminen oli hyvä vaihtoehto. Tähti on käyttänyt kuplaansa myös Australiassa esiintyessään. Perthin kaupungissa ei ole Ebola-vaaraa ja laulaja on sielläkin käyttänyt palloaan yhtenä esiintymisnumerona. Tähden eleen voi tulkita monin eri tavoin. Todennäköisesti laulaja vain halusi päästä lähemmäs yleisöään.