Lady Gaga osti hulppean luksustalon 24 miljoonalla – tässä kelpaa asua!

Koti & Asuminen · Stara.fi

Maailman suosituimpiin lukeutuva poptähti Lady Gaga julkaisi viime vuonna tuoreimman Artpop-levynsä, josta ei kuitenkaan tullut toivotunlaista menestystä. Viime aikoina artisti on noussutkin uutisiin lähinnä ulkomusiikillisissa merkeissä.

Nyt poptähti on ostanut ensimmäisen kotinsa Kaliforniasta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään yksiö, vaan hulppea luksustalo Malibun maineikkaalla rannalla. Lady Gaga maksoi talosta 24 miljoonaa dollaria.

Merinäköalan lisäksi talossa on muun muassa oma turvahuone, pelihalli ja keilahalli, viisi makuuhuonetta ja 12 kylpyhuonetta. Luonnollisesti talossa on myös uima-allas, viinikellari ja kahdeksan hevosen hevostalli.

On-off -suhteessa Chigaco Fire -televisiosarjan tähden Taylor Kinneyn kanssa oleva Lady Gaga haaveilee avaruudesta vietettävistä häistä. Hän suunnittelee, että seremonia järjestettäisiin Richard Bransonin järjestämällä Virgin Galactic -avaruuslennolla. Naisen on tarkoitus esiintyä samalla lennolla ja olla maailman ensimmäinen avaruudessa keikkansa heittävä artisti.