Rock- ja poptähdet kuolevat jopa 25 vuotta muita nuorempina

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Amy Winehousen kuoleman jälkeen tutkijat huomasivat, että poikkeuksellisen moni muusikko ja artisti on kuollut Winehousen lailla nimenomaan 27-vuotiaana. Siitä saakka ikää on pidetty viihdealan mystisenä ikänä. Monissa kappaleissa lauletaan nuorena kuolemisesta, ja nyt asiasta on saatu tutkimustietoa.

Australialainen tutkimus on nimittäin vahvistanut todeksi stereotypian, jonka mukaan rock- ja poptähdet kuolevat tavallista nuorempina. Sydneyn yliopistossa toteutettu tutkimus osoitti, että musiikkitähdet menehtyvät sukupuolesta riippumatta jopa 25 vuotta muita nuorempina, eli ero on merkittävä, TheConversation.com uutisoi.

Onnettomuuden tai henkirikoksen uhrina kuolemiseen heillä on jopa 10 kertaa suurempi todennäköisyys. Professori Diana Kenny vertaili tutkimuksessa Yhdysvalloista saamiaan tilastoja tavallisista ihmisistä ja musiikkitähdistä vuosilta 1950 – 2014.

Vuonna 2010 naiset menehtyivät Yhdysvalloissa keskimäärin 80-vuotiaina ja miehet 75-vuotiaina. Musiikkiväestä naiset menehtyivät kuitenkin keskimäärin hieman yli 60-vuotiaina ja miehet lähes 60-vuotiaina, Sydney Morning Herald uutisoi. Onnettomuuksin kuoli tavallisista ihmisistä 5,01 prosenttia, mutta musiikkiväestä peräti 12,2 prosenttia. Itsemurhaan kuoli tavallisista ihmisistä 1,59 prosenttia, mutta musiikkialan väestä 4,6 prosenttia. Murhaan kuoli tavallisista ihmisistä 0,7 prosenttia, mutta musiikkiväestä 4,9 prosenttia.