Miehellä ikävä tuliainen Afrikasta – ihon alta löytyi toukkia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kiinalainen mies vietti tänä vuonna Afrikan mantereella ikimuistoisen reissun. Hän seikkaili Afrikan eri maissa kuuden kuukauden ajan ja palasi lopulta kotiinsa Kiinan Guangzhouiin. Valitettavasti hänelle jäi reissusta muitakin muistoja kuin pelkkiä valokuvia.

Mies oli ihmetellyt ihossaan olleita punaisia paiseita. Punertavat jäljet olivat lähinnä hänen oikeassa jalassaan, eikä niihin kärsinyt koskea, vaikka ne kutisivatkin inhottavasti kahden viikon ajan. Lopulta miehelle nousi kuume ja hän päätti mennä lääkärille.

Lääkäri huomasi välittömästi, että miehen ihon alla asusteli afrikkalaisia loismatoja. Miehen vartalosta poistettiin yhteensä kaksikymmentä matoa leikkauksen avulla. Madot olivat lentävien hyönteisten toukkia, jotka olivat todennäköisesti vaeltaneet iholle kuivumassa olleiden vaatteiden kautta. Toukat olivat pitäneet kiinalaismiestä isäntäeliönään ja söivät matkamiehen kudosta kasvaakseen.