Doutzen Kroes julkaisi näyttävän treenikuvansa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Jo kahdeksatta kertaa Victoria’s Secret -alusvaatenäytöksessä nähtävä Doutzen Kroes on jakanut itsestään treenikuvan, jossa neitokaisen hyväkuntoinen vartalo pääsee oikeuksiinsa. Huippumallin kuvasta ei voisi millään uskoa, että hän on synnyttänyt tyttärensä Myllena Maen kolme kuukautta sitten.

Victoria’s Secret -alusvaatenäytöksessä nähtävät mallit treenaavat kurinalaisesti näytöstä varten. Muotinäytös järjestetään joulukuun 9. päivä, joten treenaamista näytöstä varten on jäljellä alle kuukausi. Kroes on kertonut Daiy Mail -lehdelle harrastavansa liikuntaa päivittäin ja ruokailevansa erittäin tarkkaan laaditun ruokavalion mukaisesti.

Doutzen Kroes on paljastanut, että aiempiin vuosiin verrattuna, hänellä on paljon kevyempi aikataulu treenaamisen kanssa. Hän ei aio uuvuttaa itseään eikä treenaaminen rajoita häntä tekemästä muita asioita. Malli on kertonut kuluttavansa energiaa olemalla lastensa kanssa, joten salitreenaaminen on jätetty vähemmälle. Kuvien perusteella malli näyttäisi jo oleva sen verran hyvässä kunnossa, että neitokainen tulee kääntämään päät Victoria’s Secret -näytöksessä.

Just 4 weeks left 'till my 8th #VSFashionShow! This picture is from my 3rd show in 2008. Can't wait!

Een foto die is geplaatst door Doutzen Kroes (@doutzen) on

Working with @balletbeautiful today! Getting in the mood for the #VSFashionShow @victoriassecret @victoriassecret

Een foto die is geplaatst door Doutzen Kroes (@doutzen) on