Tulostettava ruoka tekee jo tuloaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

3D-tulostimet ovat jo yleisessä käytössä esimerkiksi monissa korkeakouluissa, ja lähitulevaisuudessa niitä tullaan todennäköisesti näkemään lisääntyvissä määrin myös yksityisten ihmisten käytössä. Seuraava askel 3D-printtereiden maailmassa ovat syömäkelpoista ruokaa tulostavat laitteet.

Natural Machines -yhtiön kehittelemä Foodini ei juurikaan eroa tekniikaltaan 3D-tulostimista. Muovin sijaan se käyttää kuitenkin tulostettavana materiaalinaan erilaisia ruoka-aineita. Natural Machines -yhtiön toisen perustajan, Lynette Kucsman mukaan laite eroaa perinteisistä 3D-tulostimista muun muassa sillä tavalla, että ruoka-aineiden sulattamiset vaativat erilaisia lämpötiloja kuin muovin sulattaminen.

Natural Machinesin mukaan Foodinissa ei ole kyse ruoanlaiton laiskuuden maksimoimisesta, vaan yhtiö kertoo tuoreita raaka-aineita vaativan laitteen päinvastoin kannustavan terveellisempiin ruokailutapoihin. Tästäkin huolimatta yhtiö työskentelee isojen ruokavalmistajien kanssa tuodakseen kauppojen hyllyille valmiita kapseleita, joiden avulla annosten tulostaminen helpottuu.

Tällä hetkellä Foodini valmistaa vasta raakaa ruokaa, joka pitää lämmittää erikseen. CNN-uutissivuston mukaan tulevaisuudessa laite pystyy kuitenkin valmistamaan täysin valmiita, lämpimiä aterioita.