iPad-peli oli koiranpennulle liian vaikea – otti voimakeinot käyttöön

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pieni koiranpentu oli lumoutunut iPad-pelistä, jossa laitteen näytöllä uiskenteli pieniä kaloja. Pelaaminen osoittautui pienokaiselle vaikeaksi, sillä se ei ymmärtänyt, että riittää kun näyttöä hipaisee tassulla. Pentu koki tehokkaampana turvautua järeämpien voimakeinojen käyttöön.

YouTube
YouTube

Hauskalla videolla koira tönii iPadia tajuamatta, että sillä ei ole pelin kannalta mitään vaikutusta. Kalapeli oli koiralle liian vaikea, sillä se yritti tökkiä ja töniä kaloja tassuillaan.

Lopulta koira pomppi hallitsemattomasti iPadia vasten koiranomistajien nauraessa vieressä. Turhautuneen koiran otteet käyvät niin koviksi, että peli keskeytyi. Pennun pelitekniikka kaipaa hiomista, joten on syytä olettaa, ettei pentu voita pelissä vielä vähään aikaan.

Uusimmat