Dinosaurukset palasivat – Jurassic Worldin traileri julkaistiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Steven Spielbergin Jurassic Park oli aikoinaan monen vuoden ajan elokuvahistorian tuottoisin elokuva, ennen kuin Titanic syrjäytti sen vuonna 1997. Ensi vuonna rakastettu, kloonattujen dinosaurusten asuttamaan teemapuistoon sijoittuva seikkailu saa jatkoa Jurassic World -elokuvassa.

YouTube
YouTube

Jurassic Worldin ensimmäinen traileri on nyt julkaistu. Uudessa elokuvassa dinosauruspuisto on vihdoin avattu yleisölle, mutta kuten arvata saattaa, jokin menee jälleen kerran pahasti pieleen. Trailerissa saamme esimakua uudistetusta puistosta ja muun muassa uudesta, vedessä elävästä dinosauruksesta.

Uuden elokuvan ohjaajana toimii Colin Trevorrow Steven Spielbergin ollessa tällä kertaa tuottajan roolissa. Päärooleissa nähdään nosteessa oleva Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard. Jurassic World saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 12. kesäkuuta 2015.