Madonna rinnat paljaana S&M-henkisissä kuvissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jo 1980-luvulta asti jättiläismäisestä suosiosta nauttiva Madonna ei ole lopettamassa musiikkiuraansa vielä vähään aikaan. Vastikään sinkuksi jäänyt poptähti on myös vielä 56 vuoden iässäkin tuttu näky rohkeista kuvista.

madonna02122014c

Nyt Madonna nähdään Interview-lehden tuoreessa numerossa ainakin kolmessa erilaisessa kansikuvassa. Otoksissa laulajatar poseeraa SM-henkisissä merkeissä, kuten mustaan kokovartalonahkapukuun pukeutuneena. Lisäksi lehden sivuilla laulaja poseeraa myös rinnat paljaana. Katso kuvat tästä.

Madonna nousi taannoin otsikoihin matkustettuaan Malawiin kahden adoptiolapsensa kanssa. Tähden on nähty vierailevan muun muassa orpokodissa ja sairaalassa, joita hän rahoittaa. Laulajattaren epäillään harkitsevan Maria-nimisen lapsen adoptoimista.

madonna02122014b

madonna02122014a