Uutuuskeksintö tekee kahvitaiteesta helppoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joissain kahviloissa tarjolijat koristelevat asiakkaansa juomien päällä olevan vaahdon upeilla kuvioilla. Niin kutsutun latte-taiteen tekeminen kotiolosuhteissa on kuitenkin usein varsin haastavaa eikä monissakaan tapauksissa vaivan arvoista.

YouTube
YouTube

Pian jokaisella on mahdollisuus koristella juomansa helpolla tavalla. CinniBird on pattereilla toimiva kynä, jolla elintarvikkeiden koristelu käy käden käänteessä. Käyttäjän tarvitsee vain ladata kynä täyteen haluamaansa maustetta ja ryhtyä taiteilemaan.

CinniBirdin käyttö ei tietenkään rajoitu pelkästään juomien koristeluun, vaan sillä voi helposti saada uutta ilmettä esimerkiksi leivonnaisiin tai vaikkapa suolaisiin ruokiin. Monien muiden uutuuskeksintöjen tapaan CinniBirdille kerätään rahoitusta Kickstarter-varainkeruusivustolla.