Johnny Deppin häät peruttu? Suhde rakoilee

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijäpariskunta Johnny Depp ja Amber Heard ovat ottaneet aikalisän häidensä suunnittelemisessa. Pariskunnan välit ovat alkaneet rakoilla ja Heardin on kerrottu tulleen toisiin aatoksiin häiden suhteen. Pariskunnan romanssi on edennyt nopeaa tahtia ja Heardin pyynnöstä häitä on nyt lykätty.

People Magazine -lehden mukaan Johnny Depp on edennyt romanssissa liian nopeasti. Depp on kertonut olevansa korviaan myöten rakastunut Amberiin. Hän kosi Heardia vain vuosi sen jälkeen, kun pari oli alkanut tapailla ja mies on ollut vähintäänkin innokas suunnittelemaan häitä. Näyttelijätär on halunnut hidastaa tahtia ja miettiä heidän yhteistä tulevaisuuttaan.

Monet ovat alkaneet spekuloida, että pariskunnan häitä ei tulla koskaan viettämäänkään. Lähipiirin mukaan Heard on ollut viime aikoina onneton suhteessa ja pitänyt itsensä kiireisenä elokuviensa kuvauksissa. Lähipiirin mukaan Amber oli erittäin pettynyt Deppin käytökseen Hollywood Film Awardseissa, jossa mies piti humalaisen puheen esitellessään ehdokkaita.

Amber Heardin mielestä mies nolasi itsensä ja häntä hävetti miehen puolesta. 28-vuotias Heard ei välttämättä olekaan vielä valmis sitoutumaan loppuelämäkseen, ja häiden järjestelyt on toistaiseksi pistetty jäihin.