Lady Gaga syntisen punaisessa mekossa – povi pullisteli asusta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga nähtiin aiemmin tällä viikolla New Yorkissa erikoisessa asussa. Laulajatar oli nimittäin verhoutunut valtavaan valkoiseen turkkiin, ja käsineinä tähtösellä nähtiin näätäeläimen päätä muistuttavat hanskat. Eläinaktivistit suuttuivat asusta välittömästi.

Eilen Lady Gaga oli hylännyt eläinkuosit, sillä hän oli pukeutunut hotellilta poistuessaan syntisen punaiseen ja tyköistuvaan mekkoon, jonka yläosasta hänen povensa pullisteli.

Lady Gaga puolusteli turkiskuosiaan sillä, että hänen pitämänsä vaatteet ovat taidetta, eikä hänen tarvitse erikseen mainita onko turkki aito vai ei. Supertähden yllä on nähty aiemmin muun muassa pekonista tehty asu ja yksi hänen kuuluisimmista puvuistaan on Kermit-sammakoista koottu asukokonaisuus. Tähti naureskeli, että yhtä hyvin niistä asuista olisi voinut suivaantua.