Pikkupoika halusi kuriiriksi – UPS toteutti pojan toiveen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Hyväntekeväisyystoiminnassa mukana oleva kuriirifirma UPS on toteuttanut neljävuotiaan pikkupojan toiveen. Poika nimittäin haaveili siitä, että jonain päivänä hän voisi olla UPS-kuriiri ja toimittaa paketteja ihmisille.

YouTube
YouTube

Pienen Carson-pojan toive oli helppo toteuttaa. Coloradossa työskentelevä UPS-lähetti oli pitkään hoitanut toimituksia Carsonin naapurustossa. Poika tunsi lähetin ja piti häntä esikuvanaan. Carson oli erityisen kiinnostunut kuriirin suuresta kuljetusautosta ja kävi usein katsomassa autoa, kun lähetti hoiti toimituksiaan.

Eräänä päivä lähetillä oli pojalle yllätys. Carson sai yritykseltä mittojen mukaan tehdyn virka-asun. Sen jälkeen pojalle paljastui, että kuriirin kyydissä oli pojalle tehty pienoismalli UPS:n kuljetusautosta.

Carson lastasi muutaman paketin autoonsa ja lähti tekemään kuljetuksia asiakkaille. Yrityksen asiakkaat olivat innoissaan nähdessään, että toimituksen toi paikalle neljävuotias reipas poika. Päivä oli Carsonille ikimuistoinen ja poika oli ikionnellinen haaveensa toteuduttua.