Koira kävelee kuin ihminen – silminnäkijät ihmeissään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eräs suloinen hännänheiluttaja on oppinut pystyssä kävelemisen jalon taidon. Hauskalla videolla koira tepastelee kadulla kuin ihminen ja seuraa omistajaansa uskollisesti. Koiranomistaja on päättänyt hyödyntää koiransa hauskaa temppua ja pukenut koiralleen ihmismäiset vaatteet.

YouTube
YouTube

Kadulla kävelevä koira on varmasti kääntänyt monen ohikulkijan pään. Jalkakäytävällä tassutteleva koira on erikoinen näky. Koira kävelee kuin vanha tekijä ja katselee samalla maisemia kun seuraa omistajaansa. Nopeasti katsottuna voisi luulla, että kadulla kävelee pieni kouluikäinen lapsi.

Koiran taidot ovat hämmästyttäneet ja riemastuttaneet ihmisiä, jotka ovat nähneet söpöläisestä kuvatun videon. Nerokas karvakuono on opetellut hauskan taidon tienatakseen itselleen herkkuja. Toivottavasti koiranomistaja on palkinnut koiransa ruhtinaallisesti, sillä hännänheiluttaja on tarjonnut monelle aihetta hämmästelyyn.



Uusimmat