Amandan sekoilu jatkuu – väitti olevansa Britney Spears

Viihdeuutiset · Annika Kela

Entinen lapsitähti Amanda Bynes on jälleen kerran kummastuttanut fanejaan ristiriitaisilla twiittauksillaan. Moniongelmainen tähtönen on lähes kuukauden ajan pitänyt matalaa profiilia ja keskittynyt hoitojaksoihinsa. Nyt vaikuttaisi siltä, että hoidoissa on otettu takapakkia.

Amanda on nimittäin jälleen esittänyt Twitterissä ristiriitaisia kommentteja itsestään ja ystävistään. Bynes on selvästi kokenut, että hänen läheisensä eivät ole olleet hänen tukenaan tarpeeksi. Näyttelijätär purki turhautumistaan twiittaamalla, että he jotka eivät ole olleet hänen ystäviään hänen ollessa huonoimmillaan, eivät ole ystäviä silloinkaan, kun hän on parhaimmillaan.

Tähtönen twiittasi myös, että hän on Britney Spears. Monet ovat tuominneet naisen kirjoitukset hulluiksi ja olleet sitä mieltä, että mielenterveydellisistä ongelmista kärsivä tähti ei enää tiedä kuka hän on. Kun taas toiset ovat tulkinneet viestien tarkoittavan sitä, että Amanda on kärsinyt samanlaisen hermoromahduksen kuin Spears vuonna 2008.

Joka tapauksessa Amandan fanit toivovat tähtösen toipuvan rankasta elämänjaksostaan ja saavansa hoitoa ongelmiinsa. Bynesin vanhemmat ovat pitäneet tyttärestään huolta ja he ovat tähden laillisia huoltajia. Seuraavasta holhousjaksosta päätetään neuvotteluissa helmikuussa. Mikäli neitokainen on saanut elämänsä järjestykseen, ei holhousta enää tarvita.