Supermallista Hollywood-näyttelijä: Cara Delevingne tekee uutta uraa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Malliuralla upeasti menestynyt Cara Delevingne on nyt näyttämässä toden teolla kyntensä myös näyttelijättärenä. Neitokainen esiintyi viime vuoden aikana yhä vakuuttavammissa televisio- ja elokuvarooleissa, ja lisää on tulossa.

Margo is officially wrapped #papertowns

Fotka zveřejněná uživatelem Cara Delevingne (@caradelevingne),

Neitokaisen esiintymiskyky on hurmannut elokuva-alan oikeat ihmiset, sillä tähtöselle on alkanut sadella rooliehdotuksia. Delevingnen suurin roolisuoritus on tähän mennessä ollut elokuvassa Paper Towns, jonka kuvaukset päättyivät äskettäin.

Cara nainen ei jäänyt toimeettomaksi, sillä hän julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jonka mukaan hän oli koe-esiintynyt suuren budjetin elokuvarooliin ja napannut roolin itselleen muiden kokeneempien näyttelijöiden nenän edestä. Toistaiseksi huippumalli ei ole paljastanut, mistä elokuvasta on kyse ja onko hän peräti saanut elokuvan päänäyttelijän roolin.

Daily Mail -lehden mukaan Caralla on monta rautaa tulessa, sillä tähtösen on kerrottu levyttäneen kuuluisan musiikkituottaja ja laulaja Pharrell Williamsin kanssa. Vaikuttaisi siltä, että Delevingne on todellinen monilahjakkuus ja 22-vuotiaan neitokaisen menestyminen monella alalla yhtä aikaa on kunnioitettava saavutus.