Miss Peppu julkaisi karmaisevat kuvat – kauneusleikkaus tuhosi vartalon

Viihdeuutiset · Annika Kela

Brasiliassa toissa vuonna järjestetyssä Miss Peppu -kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Andressa Urach on nauttinut saamastaan näkyvyydestä mediassa. Julkkistähdeksi muodostunut kaunotar on voittonsa jälkeen kiertänyt maailmaa ja hurmannut ihmisiä uhkeilla muodoillaan.

Loppuvuodesta tähtösen elämässä tapahtui kuitenkin dramaattinen käänne. Kerroimme aiemmin, että Urachille tehty kauneusoperaatio oli mennyt pieleen ja sen seurauksena Andressa oli saanut vakavia komplikaatioita. Tähden jalkoihin ruiskutettu täyteaine hydrogeeli oli aiheuttanut hänelle hengenvaaran.

Vaikka aluksi Urachin ennuste oli huono, on hän onnistunut taistelemaan pahimman yli. Nyt tähtösen tila on vakaa, mutta hän on edelleen sairaalassa. Andressa Urachin tunnetut muodot ovat muuttuneet ja jäljellä ovat tuhoutuneet jalat. Koska neitokainen on halunnut esiintyä varoittavana esimerkkinä muille naisille, on hän julkaissut järkyttävät kuvat pieleen menneen leikkauksen tuloksista.

Kuvat ovat kohahduttaneet ympäri maailmaa. Andressan jalat ovat täynnä suuri reikiä. Metro -lehden mukaan Urachin suhtautuminen elämään on muuttunut. Tähti on kiitollinen, että hän ei menehtynyt saamaansa myrkytykseen ja hän on onnellinen, että hänellä on vielä jalat ja kävelykyky. Karmivat kuvat ovat hyvänä varoituksena kauneusleikkauksia harkitseville naisille, sillä mikään operaatio ei ole koskaan riskitön.