Tästä on söpöys kaukana! Koalat tappelivat eläintarhassa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Useimmiten koalat nähdään rauhallisina ja leppoisina eläiminä, joita kiinnostaa vain syöminen ja nukkuminen. Koaloiden tappelusta kuvattu video kuitenkin osoittaa, että myös rauhaa rakastavilla pussieläimillä menee välillä sukset ristiin. Hurjassa tappelussa ottelivat keskenään uros ja naaras.

YouTube
YouTube

Brisbanen Lone Pine Koala Sanctuary -eläintarhassa on kuvattu video, jossa kaksi koalaa ottaa mittaa toisistaan. Tarhanhoitajat joutuivat tulemaan tappelupukareiden väliin ja yrittivät saada rähinän päättymään erottamalla koalat toisistaan haravan avulla.

Daily Mail -lehden mukaan koaloilla on paritteluaika ja kiimassa olevat nartut saattavat välillä käyttäytyä aggressiivisesti. Uroskoala Mr. Peabody oli lähennellyt naaraskoalaa ja kaksikon välille oli tullut erimielisyyksiä lisääntymisestä. Lopulta välienselvittely äityi rajuksi tappeluksi.

Eläintarhan mukaan Mr Peabody on tarhan ainoa uroskoala, joka pääsee parittelemaan naaraiden kanssa. Vaikka uroksella on etuasema muihin uroksiin verrattuna, ei se tarkoita sitä, että kaikki naaraat suostuisivat parittelemaan sen kanssa. Tässä tapauksessa paritteluyritys oli mennyt pahasti pieleen ja lemmenleikkien sijaan koaloiden välille oli syntynyt tappelu.