Näin naisten kauneusihanteet muuttuivat 3 000 vuodessa

Lifestyle · Annika Kela

Naisten kauneus- ja vartaloihanteet ovat muuttuneet radikaalisti suunnasta toiseen 3.000 vuoden ajan. Eri ajanjaksoilta saatujen dokumenttien perusteella on tehty video, joissa esitellään eri kausien naiset ja vartalonmuoto, jota kyseisenä aikana ihailtiin.

Viimevuosisadan aikana ihanteet ovat muuttuneet vuosikymmenten välein, kun taas tuhat vuotta sitten yksi kauneusihanne saattoi olla vallassa satoja vuosia. Joissain aikakausissa on ihannoitu hoikkaa ja hentoa naisvartaloa ja yllättäen sen jälkeisellä vuosisadalla runsaat muodot ovat olleet tavoittelemisen arvoisia.

Videon perusteella hoikat vartalomallit ovat olleet ihailun kohteena viimeiset vuosikymmenet. Tänä päivänä vartalomalli, joka on terveellisen ruokavalion ja urheilun seurausta, on nousemassa vahvaksi ihanteeksi ja trendiksi.

Yhä useammat naiset ja miehet ihailevat fitness-kaunottaria ja heidän terveellistä elämäntapaansa. Voidaan melkein olla varmoja, että tämä vuosikymmen tullaan vielä muistamaan aikakautena, jolloin terveellinen vartalo oli ihailtavin kauneustrendi.