Saksanpaimenkoiran lempilaulusta ei ole epäilystä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisissa medioissa nähdään paljon videoita, joissa lemmikit reagoivat musiikkiin. Aikuisilla riittää ihmeteltävää jo siinä, että pienet vauvat alkavat elehtimään ja ääntelemään kuullessaan heidän mielestään hyvää musiikkia. Nyt erään perheen saksanpaimenkoira laulaa lempikappaleensa mukana.

Perhe on kuvannut auton takapenkillä istuvaa Shelby-nimistä saksanpaimenkoiraa. Koira istuu rauhallisesti ja kurkistelee avonaisesta takaikkunasta ulos. Kun radiosta alkaa kuulumaan Maroon 5 -yhtyeen Animals-niminen kappale koira havahtuu siihen heti.

Omistajat sanovat videolla Shelby-koiralle, että tämä taitaakin olla sen lempikappale. Kun laulussa tulee kohta, jolloin laulaja Adam Levine alkaa ulvomaan koira yhtyy ulvomiseen mukaan. Koira ulvoo koko kertosäkeen ajan ja sen omistajat vaikuttavat olevan asiasta aika ylpeitä. Kehujen perusteella tämä ei tainnutkaan olla koiran ensimmäinen laulusuoritus tämän kappaleen tahtiin.