VR ei ole ainoa – jäätävä näky junanvaunujen välissä New Yorkissa

Viihdeuutiset · Annika Kela

New Yorkista Bostoniin matkalla ollut matkustaja huomasi vaunujen välikössä jotain erikoista. Mies päätti kuvata näyn videolle ja julkaista sen netissä. Vaunun oven avauduttua nimittäin paljastui, että välikkö oli kuin pakastin. Jäätävä keli ja lumimyräkkä oli vuorannut välikön lumella.

YouTube
YouTube

Video on ikävä kyllä poistettu.

Suomalaiset ovat jo tottuneet talven tuomiin yllätyksiin ja siihen, että lumi ja jää pääsevät kerääntymään mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Sen sijaan suurelle osaa yhdysvaltalaisista lumen paljous on suuri ihmetyksen aihe. Kerroimme muun muassa taannoin, kuinka lumimyrsky lamaannutti koko New Yorkin kaupungin.

Junamatkustajan kuvaama video kuitenkin osoitti, että myös sillä puolen maailmaa kärsitään hyytävistä keleistä ja lumimyrskyistä. Netin syövereistä löytyy vastaavanlaisia videoita, joita on kuvattu Suomessa VR:n junissa. Monet suomalaiset voivat siis samaistua tilanteeseen. Kohtalotoverit Amerikassa toivovat varmasti suomalaisten tapaan, että kevät alkaisi jo tehdä tuloaan.