Torikammosta kärsivä uskaltautui ulos – putosi heti kaivoon

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

57-vuotias isoäiti Janet Faal kärsii agorafobiasta, eli torikammosta. Hän ahdistuu avoimilla ja yleisillä paikoilla, joista ei tunne pääsevänsä nopeasti turvaan. Faal on poistunut omasta asunnostaan viimeisten 10 vuoden aikana vain kaksi kertaa.

Faal rohkaisi pitkän ajan jälkeen mielensä ja astui jälleen ulos asunnostaan. Naisen epäonneksi hän astui suoraan avoimeen tarkastuskaivoon jalallaan, löi päänsä ja jäi jumiin. Nainen odotti tuskallisessa asennossa ambulanssia tunnin ajan ennen kuin hänet tultiin auttamaan pois.

Janet Faal kertoi Daily Mail -lehdelle olleensa juuri pääsemässä suurimmista peloistaan pois ennen tätä tapausta. Hän ei omien sanojensa mukaan tule lähtemään enää ainakaan vuosiin oman kotinsa seinien turvasta, koska rohkaistumisen myötä mursi jalkansa ja nenänsä pudotessaan tarkastuskaivoon.