Uusi kuvatrendi leviää – sisäreidet jälleen pääosassa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kauneusihanteet ja trendit ovat muuttumassa koko ajan terveempään suuntaan. Huippumuotia esittelevien lehtien mainoksiin ja kampanjoihin pääsee yhä enemmän tavallisen kokoisia ihmisiä. Terve ja lihaksikas vartalo on myös tällä hetkellä suurempi ihailun kohde kuin laiha.

Anteeksiantavampi vartalonkuva näkyy selkeästi myös jo Instagram-palvelussakin. Kerroimme aiemmin huippumalli Chrissy Teigenin innoittamista naisista, jotka julkaisivat Instagramissa kuvia raskausarvistaan eri puolilla kehoaan. Nyt naiset haluavat muistuttaa toisiaan siitä, että sisäreisien koskettaminen yhteen on normaalia. Kaikilla ei ole eikä tule seksikkäänä pidettyä rakoa yläreisien väliin.

Aihetunnisteella #NoThighGap on julkaistu kymmeniä tuhansia kuvia, joissa erikokoiset ja -näköiset naiset näyttävät toisissaan kiinni olevat yläreidet ylpeinä. Oman vartalon hyväksyminen ja itsensä seksikkääksi tunteminen on tärkeää oli sisäreisien välissä sitten rakoa tai ei.

Smooches(; #baerogers #boobaes #bae #kisses #reslipatick #hotgirls #hotgirl #babe #sexyselfie #babestagram #nothighgap

Kuva, jonka Bae Rogers (@iheartboobaes) julkaisi

I regret a lot of the past. I have made decisions in the past year that has changed my future. Some for the good and some for the bad. Sometimes I beat myself up about these choices I have made. I know I can't go back and change it but I do know with every step forward I will try to make the right decisions. Also, I told a client how much I weighed and he was like oh so you weigh 10 more pounds than that…I looked at him stunned. No…he told me it was a woman's code that they lie about their weight. Not this girl. I weigh 138. 4 pounds up than my normal weight. Why do we have to be ashamed of a number on a scale? Throw the scale away. It does not define you. If you are proud of what you weigh, say it loud and proud! Healthy and strong is the new skinny. #kc #kcigers #instakc #throwthescaleaway #imnotashamedofhowmuchiweigh #nothighgap

Kuva, jonka Jordan Wandfluh (@jordanwandfluh) julkaisi

#nothighgap

Kuva, jonka Muntz (@o0hjamiee) julkaisi

Uusimmat