YouTube tekee netflixit – ryhtyy elokuvatuottajaksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Videoiden katsomiseen ja jakamiseen tarkoitettu Youtube täytti tänä vuonna jo kymmenen vuotta. Yhtiö ilmoitti taannoin aikovansa haastaa Spotifyn lanseeraamalla oman musiikin suoratoistopalvelun. Youtube on jo pitkään tarjonnut alustan käyttäjien omien elokuvien ilmaislevitykseen.

Nyt Youtube aikoo laajentaa toimintaansa myös omien täyspitkien elokuviensa tuottamiseen. Sivusto on jo kirjoittanut sopimuksen AwesomenessTV-yhtiön kanssa luodakseen sarjan Youtube-julkkisten tähdittämiä elokuvia.

Yhtiön tuottamat elokuvat tulevat saamaan ensi-iltansa tietenkin Youtubessa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, täytyykö elokuvien katselemisesta maksaa erikseen. Youtube Originalsin tominnan johtaja Alex Carloss lupaa Youtuben ensimmäisten omien kokopitkien elokuvien näkevän päivänvalon vielä tämän vuoden aikana.