Tyttö menetti muistinsa – Taylor Swiftin musiikki palautti muistot

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lukiota käyvä Charli Robertson on syntynyt kehitysvammaisena ja menetti useiden voimakkaiden kohtausten myötä muistinsa vuonna 2012. Robertson on ollut koko nuoruutensa ajan suuri Taylor Swift -fani ja sai lopulta muistinsa palaamaan kuuntelemalla poptähden tunnettuja hittejä.

Charlin äiti kertoi Daily Mail -lehdelle pelänneensä sitä, että hänen tyttärensä muisti ei enää koskaan palautuisi. Charli ei muistanut mitään eikä tunnistanut ketään mukaanlukien hänen omaa äitiään Sheriä. Äiti yritti kaikkensa kunnes viimeinen oljenkorsi lopulta toimi.

Sheri soitti tyttärelleen Taylor Swiftin Mean-nimistä kappaletta, johon Charli reagoi heti. Ei mennyt aikaakaan, kun tytär lauloi kaikki sanat kappaleen mukana, minkä seurauksena muutkin muistot alkoivat palautumaan tyttären mieleen.

Charli on halunnut jo kauan saada mahdollisuuden kiittää tähteä henkilökohtaisesti, ja nyt hänen toiveensa on vihdoin toteutumassa. Greensboron paikallinen radiokanava kuuli tytön tarinan ja antoi hänelle Taylor Swiftin konserttiin liput, joilla tyttö pääsee myös tapaamaan tähteä hänen takahuoneeseensa.

Uusimmat