Star Wars -suosikkihahmolle oma elokuva

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Star Wars -saaga on ollut viime viikkoina jälleen kuuma puheenaihe mediassa. Elokuvasarjan kauan odotettu uusin osa, J.J. Abramsin ohjaama Star Wars: The Force Awakens, saa ensi-iltansa tänä jouluna. Jatkoa on kuitenkin luvassa senkin jälkeen.

Varsinaisesten jatko-osien lisäksi valkokankaalla tullaan näkemään Star Warsin maailmaan sijoittuvia spin-off -elokuvia. The Wrap -sivuston mukaan yksi niistä tulee keskittymään Imperiumin vastaisku -elouvassa esiteltyyn fanien suosikkihahmoon, Boba Fettiin.

Boba Fett on kasvonsa vihreällä maskilla peittävä, lentorepulla varustautunut palkkasoturi. Mystinen hahmo on kiehtonut faneja ensiesiintymisestään lähtien, ja Boba Fett on myös seikkaillut lukuisissa sarjakuvissa, kirjoissa ja peleissä. Näillä näkymin vuonna 2018 ensi-iltansa saavan spin-off -elokuvan huhutaan paneutuvan erityisesti hahmon syntytarinaan.