Intialaisyhtye teki huikean version Ed Sheeranin hitistä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kansainvälisiksi hiteiksi nousseet kappaleet saavat monesti muutkin ihmiset inspiroitumaan niistä ja nauhoittamaan omia versioitaan. Nyt YouTubeen on julkaistu mainio acapella-versio Ed Sheeranin Sing-nimisestä kappaleesta.

Voctronica-niminen acapella-yhtye on ensimmäinen laatuaan Intiassa. Kuusihenkinen lauluryhmä on loksauttanut monien leuat auki upealla Ed Sheeranin Sing-kappaleesta tehdyllä versiolla, jollaista ei ole aiemmin kuultu.

Acapella-versio on uskomattoman taitavasti tehty. Ryhmä sisältää lahjakkaita ja erilaisia äänialoja omaavia laulajia ja beatboxaajia, joiden taitava yhteensovitus saa korvat ihmettelemään sitä, että kappaleessa ei ole käytetty mitään soittimia.