Koirille kehitettiin oma kamera – ottaa kuvan koiran innostuessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ihmiset rakastavat lemmikkieläintensä kuvaamista. Monet myös jakavat eläinkuviaan ja -videoitaan mielellään sosiaalisessa mediassa. Mutta mitä jos lemmikkieläin voisi itse hoitaa kuvaamisen? Kameravalmistaja Nikon on kehitellyt omaa kameraa koirille.

Kaulapannan tavoin kiinnitettävä kamera ottaa kuvan joka kerta, kun koira on innostunut. Tämä perustuu kameran tekniikkaan, joka tunnistaa eläimen pulssin sykkeen vaihtelut.

Nikonin Heartography-projekti on vielä prototyypin asteella, mutta Youtubessa julkaistun esittelyvideon perusteella koirien kamerat saattavat tulla markkinoille jo lähivuosien aikana. Odotettavissa on siis todennäköisesti runsaasti kuvia koiranruoasta, naapuruston oravista ja tennispalloista.