Viagralla odottamaton sivuvaikutus – voi pelastaa ihmishenkiä!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Lontoon lääketieteen tutkimuslaitoksen ja Pariisin yliopiston tutkijat ovat tehneet merkittävän löydön tutkiessaan malariaa ja sen hoitamista. Erilaisin testein on onnistuttu todistamaan, että Viagran käyttäminen estää malarian etenemisen kehossa tartunnan jälkeen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Viagraa käyttäneet henkilöt välttyvät taudin kehittymiseltä ja malaria paranee itsestään, Daily Mail – lehti uutisoi. Tutkijoiden mukaan Viagra tehostaa pernan toimintaa ja se suodattaa verenkierrosta malarialoiset. Malaria ei näin ollen pääse leviämään kehossa ja tauti paranee.

Viagra estää myös taudin leviämisen muihin ihmisiin. Hyttyset levittävät malariaa kantajasta toiseen, mutta jos malariaan sairastuneita on vähemmän, myös tautia levittävien hyttysten määrä vähenee. Viagraa koskeva tutkimus on julkaistu PLOS Pathogens -julkaisussa. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että tulevaisuudessa malariaa hoidetaan Viagralla.