Helsinkiläismies pelasti kylmissään värjötelleen ketunpoikasen: ”Pieni viaton karvapallo”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa asuu suuri määrä ihmisiä niin lähellä luontoa, että sen eläimet ovat tulleet osaksi arkipäivää. Lähtökohtaisesti ihmiset eivät halua sekaantua luonnon kiertokulkuun ja eläinten ongelmiin, mutta joskus väliintulo ja lähimmäisen auttaminen ovat kuitenkin paikallaan.

Parhaillaan sosiaalisessa mediassa leviää koskettava tarina kylmissään värjötelleestä ketunpoikasesta, jonka helsinkiläinen Toni Tuhkanen pelasti tien poskesta. Kertomus on koskettanut tänään tuhansia suomalaisia, sillä se osoittaa, että pieni ketunpoikanenkin voi saada ihmiseltä apua ahdinkoonsa.

Pikku kettu vaelsi teillä tietämättömillä ilman emoa. Ilman ruokaa. Kylmissään sateen kastelemana. Väsyneenä ja heikossa kunnossa. Ei löytänyt kotiin. Ei löytänyt äidin luokse. Osittain autotiellä vaeltaen. Autot ajoivat ohi juuri ja juuri väistäen. Käveli bussipysäkin ohi jossa ihmiset vain katsoivat ilmeellä ”mene vittuun mulla on kiire kotiin” ajoin auton tien sivuun seurasin kaveria hetken.

Estin 3 kertaa pääsyn autotielle missä ihmisillä oli kiire päästä kotiin katsomaan kauniita ja rohkeita. Soitin eläinsuojeluyhdistykseen josta eteenpäin kettuja hoitavalle henkilölle. Odotellessani lisäohjeita estin vielä pääsyn autotielle jolloin tämä kaveri jäi viereeni. Rapsutin korvan takaa jolloin pieni viaton karvapallo painautui lähemmäs sulkien silmänsä täristen kylmästä. Autosta fleese johon käärin pikkuisen.

Ilme vaihtui masentuneesta eskimosta Jamaicalaiseen ranta baarin pitäjään hetkessä. Lämmin, Turva ja joku jota kiinnostaa tämän pienen viattoman ELÄIMEN kohtalo. Autossa auringon lämmittäessä Reggae soiden oli tyypin hyvä olla. Venytteli pieniä jalkojaan ja katsoi pari kertaa että olen vierellä ja jatkoi unia. Hän on toimitettu hoitoon. Hänelle on annettu mahdollisuus.

Pikku kettu vaelsi teillä tietämättömillä ilman emoa. Ilman ruokaa. Kylmissään sateen kastelemana. Väsyneenä ja heikossa…

Posted by Toni Tuhkanen on 21. toukokuuta 2015