Koira kävi kiinni omistajansa jalkoväliin – teki työtä käskettyä!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Perheenisä oli päättänyt ilahduttaa perhettään hankkimalla pilailupuodista itselleen huvittavat alushousut. Kun perheenjäsenet olivat koolla alkoi mies esitellä hassuttelevia housuja muille, etenkin perheen koiralle.

Alushousuista nimittäin roikkui pehmeä tekopenis, ja mies yllytti koiraansa käymään siihen kiinni. Koira teki työtä käskettyä ja alkoi armottomasti hyökkäillä kohti miehen jalkoväliä. On mahdollista, että mies oli ostanut housut nimenomaan koiransa kouluttamistarkoitukseen.

Pienen koiran hyökkäys on tehokkain silloin, jos se osaa käydä kiinni arkaan paikkaan. Tunkeilijoiden kannattaa olla varuillaan, sillä tässä kodissa koira on opetettu käymään kiinni jalkoväliin.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat