Veret seisauttava video: Näinkin auton voi lastata laivaan

Autot · Annika Kela

Eräässä lauttasatamassa oli jouduttu keksimään luova ratkaisu auton lastaamiseksi laivaan. Sataman työntekijät olivat keksineet, että auton voisi ajaa laivaan kahden puulaudan turvin. Lauttamatkustajat hieraisivat silmiään, kun lava-auton kuljettaja lähti yrittämään lastausta.

Matkustajat kuvasivat kameroillaan hurjaa temppua videolle. Karmaisevista lähtökohdista johtuen jokainen varmasti pidätteli hengitystään jännittyneinä seuratessa urakkaa. Hitaasti ja varoen auto lähestyi lauttaa.

Daily Mail -lehden mukaan auton alla olevat puulaudat alkoivat notkua auton painosta ja hetkellä millä hyvänsä putoaminen satamaveteen oli mahdollista. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Kuin vastoin fysiikanlakeja auto onnistui ajamaan lauttaan putoamatta veteen. Matkustajat alkoivat kiljua onnistumisen merkiksi. Kuka olisi arvannut, että näin järjetön temppu voisi onnistua?