Ti-Ti Nalle mittavalle kiertueelle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lasten suosikkihahmo Ti-Ti Nalle lähtee jälleen kiertueelle. Matka merenalaiseen maailmaan alkaa Salon urheilutalolta 30. lokakuuta. Syyskiertue on ollut vuosittain liki loppuunmyyty ja tälläkin kertaa Riitta nalleperheen kera odottavat paikalle jo entuudestaan tuttuja ja uusia Ti-Ti-faneja.

Nalleperhe vierailee syystalven aikana yhteensä 26 paikkakunnalla. Liki 35.000 katsojaa keräävä kiertue antaa tänä vuonna uusia haasteita käsikirjoitukselle ja lavan visualisointiin, kun tarina sukeltaa meren syvyyksiin.

– Ainakin sieltä löytyy jättisimpukka. Teen jo kappaleita uuteen aiheeseen ja mietin, keitä meren valtakunnassa voikaan asustaa, lupaa Riitta Korpela.

Lastentarhanopettajaksi ja musiikkileikkikoulunopettajaksi kouluttautunut Korpela on tarjonnut lapsille musiikkiteatterin keinoin elämyksiä ja varhaiskasvatusta jo 26 vuoden ajan. Ti-Ti Nallen myötä perheen pienimmät ovat saaneet tietoa myös turvallisuudesta, miten eri tilanteissa tulisi toimia kun esimerkiksi pallo lentää veteen tai paperi syttyy palamaan.

Ti-Ti Nalle & Merenalainen maailma -kiertue

30.10. Salo, urheilutalo

31.10. Lohja, Laurentius-sali

1.11. Järvenpää, Järvenpäätalo

7.11. Jyväskylä, Paviljonki

8.11. Mikkeli, Mikaeli

9.11. Joensuu, Carelia-sali

10.11. Kuopio, Musiikkikeskus

11.11. Iisalmi, Kulttuurikeskus

12.11. Lieksa, Brahe-sali

13.11. Kajaani, Kaukametsä

14.11. Tornio, Lappia-Sali

15.11. Oulu, Madetojasali

17.11. Kokkola, Snellman-Sali

18.11. Vaasa, Vaasan ammattiopisto

19.11. Nurmo, Nurmohalli

21.11. Turku, Turun konserttitalo

22.11. Tampere, Tampere-talo

23.11. Lahti, Sibeliustalo

29.11. Hämeenlinna, verkatehdas

4.12. Helsinki, Finlandiatalo

5.12. Pori, Promenadi

11.12. Imatra, Karelia-sali

12.12. Lappeenranta, Lappeenranta-sali

13.12. Kuusankoski, Kuusankoskitalo

16.1. Hyvinkää, Hyvinkääsali

17.1. Espoo, Tapiolasali