Toimintatähti Van Dammen suhdesotku: Kolmas avioliitto saman naisen kanssa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Toimintaelokuvatähti Jean-Claude Van Damme on ajautunut erikoiseen avioerosotkuun vaimonsa Gladys Portuguesin kanssa. Pari nimittäin ilmoitti maaliskuussa hakevansa avioeroa jo toistamiseen. Nyt Damme on yllättäen ilmoittanut, että avioero on peruttu ja he aikovat palata Gladysin kanssa yhteen.

TMZ-viihdesivuston mukaan on jo kolmas kerta, kun mies palaa saman vaimon kanssa yhteen. Jean-Claude ja Gladys menivät naimisiin vuonna 1987 ja pari erosi vuonna 1992. Seitsemän vuoden erossa olemisen jälkeen pari meni uudelleen naimisiin vuonna 1999. Gladys ja Jean-Claude hakivat avoeroa maaliskuussa 2015.

Daily Mail -lehden mukaan pari on saanut ongelmansa selvitettyä ja he ovat peruneet avioeronsa. Näyttelijän mukaan perheen hajoaminen sai heidät harkitsemaan uudelleen avioeroaan ja he päättivät selvittää erimielisyytensä.

Pari suunnittelee avioliittonsa uusimista. Yhteenpaluu oli Van Dammelle myös taloudellisesti suuri helpotus, sillä yli 15 vuoden avioliiton jälkeen Gladys olisi todennköisesti voinut vaatia puolet miehen omaisuudesta avioehdoista riippumatta.