StaraTV Cardiffissa: Tältä näytti One Directionin konsertissa!

StaraTV Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

One Direction aloitti On The Road Again -kiertueensa 7. helmikuuta 2015 Sydneystä. Kiertueen aikana yhtye soittaa yhteensä 80 konserttia 24 maassa ja 53 eri kaupungissa. One Direction aloitti kiertueen Euroopan osuuden Walesin pääkaupungista Cardiffista, jossa Stara oli viikonloppuna mukana.

Koko Cardiff vaikutti odottavan One Directionin konserttia. Keskustan tiet olivat suljettuina, että faneilla on paremmin tilaa liikkua, ja kadut olivatkin hyväntuulisia keikalle tulijoita pullollaan.

One Directionin tuotanto soi keskustan ravintoloissa ja kaduilla fanien laulamana. Paikalle oli saapunut pariskuntia, nuoria aikuisia ja vanhempia lapsineen, joista nuorimmat olivat vasta taaperoikäisiä.

One Direction sai yleisön hullaantumaan ja lapset vanhempineen innostuivat nousemaan ylös tuoleiltaan ja tanssimaan. One Direction saapuu kiertueellaan myös Helsingin Olympiastadionille esiintymään ja 27. kesäkuuta järjestettävä konsertti onkin yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Suomessa.