Äiti raivostui teinitytön paidasta: ”Niin pieni, että sopisi kissalle!”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Houstonilainen perheenäiti oli menettänyt hermonsa nähtyään 16-vuotiaan tyttärensä ostaman paidan. Amazon-verkkokaupasta ostettu pikkutoppi oli niin pieni, että se hädin tuskin mahtui teinitytön ylle. Langoista kudottu yläosa oli huokoinen ja se paljasti äidin mielestä liikaa.

Christy-äiti ei mennyt neuvottomaksi, vaan hän päätti varoittaa muita verkkokaupan asiakkaita asiasta. Palautteensa tueksi äiti otti kuvan perheen lemmikkikissasta paita yllään. Perheenäidin mielestä toppi oli kooltaan sopivampi kissalle kuin hänen teinitytölleen.

Perheenäidin suorasanainen ja kekseliäs palaute on otettu huvittuneena vastaan. Monet verkkokaupan asiakkaista olivat äidin kanssa samaa mieltä. Yllättäen selvisi, että kyseisen paidan pienestä koosta oli valitettu jo aiemmin.

Daily Mail -lehden mukaan jopa 50 prosenttia paidan palauttaneista olivat olleet sitä mieltä, että paita oli liian pieni. Perheenäiti ei ollut siis tuohtunut turhaan, sillä ilmeisesti paita oli alunperinkin suunniteltu kissan kokoiselle ihmiselle.