Tosielämän tappajahai kuvattiin – suurin koskaan kuvattu valkohai?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Valkohaita pidetään meren petona ja laji komeileekin monen kauhuelokuvan pääpahiksena, mutta todellisuudessa hait surmaavat koko maailmassa vain muutamia ihmisiä vuosittain. Nyt ROFFS on julkaissut omalla YouTube-kanavallaan videon valtavasta valkohaista.

Metro-lehti kertoo Mauricio Hoyos Padilla -nimisen tutkijan saaneen kuvattua Meksikossa Guadalupen saarella valkohain, joka saattaa olla suurin koskaan kuvattu hai. Valkohailla oli pituutta yli kuusi metriä ja se näyttääkin videolla todella valtavalta sukeltajaan verrattuna.

YouTube-videolla sukeltaja on rohkeasti jättimäisen valkohain läheisyydessä vedessä turvahäkin tarjoaman suojan ulkopuolella. Padilla on aikaisemmin saanut kiinnitettyä tähän noin 50-vuotiaaseen valkohaihin lähettimen, jonka avulla se löydettiin ja saatiin myös kuvattua.