Supertähti Tom Jones yllätti ohikulkijat Tampereella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Festivaalikesä on parhaillaan täydessä käynnissä, ja samalla monet maailmantähdet saapuvat esiintymään Suomeen. Usein artistit eivät kuitenkaan majoitu samalla paikkakunnalla kuin esiintyvät. Parhaillaan näin on supertähti Tom Jonesin kanssa, sillä hän asustaa viikonlopun Tampereella.

Hetki sitten Tampereen koskenrannassa ohikulkijat saivat hieraista silmiään, sillä maailman suurimpiin poptähtiin lukeutuva Walesin Tiikeri Tom Jones nautiskeli ystävineen kaikessa rauhassa upeasta kesäkelistä. Mukana oli artistin oman kiertueväen lisäksi myös tamperelainen ravintoloitsija. Supertähden saapuminen sähköisti ilmapiiriä terassialueella selvästi.

Tampereella aiemminkin useita kertoja hyvin viihtynyt hyväntuulinen Jones kertoi tänään Staralle viipyvänsä kaupungissa huomiseen saakka, jolloin hän lentää konsertoimaan Hollantiin. Tänään Jones suuntaa vielä illaksi Jyväskylään, jossa hän esiintyy Sataman Yö -festivaalien pääesiintyjänä.