Autoilija tyrmistyi kaupungilla – isä antoi pikkupojan ajaa autoa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Liikenteessä ajavat pääsevät välillä todistamaan kuskeja, jotka eivät näytä tottelevan samanlaisia liikennesääntöjä kuin muut. Nyt eräs mies kuvasi ruuhka-aikana uskomattoman auton, jonka ratissa hän näki pienen pojan.

Mies on julkaissut YouTube-kanavallaan videon tapahtumasta, jonka hän kuvasi 4. kesäkuuta Arizonan Phoenixissa kuuden jälkeen alkuillasta. Hän oli nähnyt ohittamassaan autossa kuskin paikalla pienen pojan, ja päätti valoihin pysähtyessään kuvata tilanteen, kun kyseinen auto ajaa hänen viereiselleen kaistalle.

Kun auto ajaa kuvaavan kuskin viereen, sitä todellakin ajaa arviolta noin kymmenenvuotias poika. Poika yltää hädintuskin polkimiin ja onkin istumassa rinta ratissa kiinni.

Kuvaava mies huutaa lapsen isälle ja kysyy, miten hän voi antaa pojan ajaa autoa ja tiuskaisee perään, että tuota menoa joku tulee pääsemään hengestään. Isä vain naureskelee ja huikkaa takaisin kaiken olevan hänen hallinnassaan, koska hän pitää auton käsijarrusta kiinni.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.