Nuorukainen nousi pyörätuolista – käveli hakemaan päättötodistuksensa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Virginiassa asuva Parker Hall joutui kolme vuotta sitten rajuun auto-onnettomuuteen. Nuori mies päätyi onnettomuuden seurauksena pyörätuoliin, ja lääkereiden mukaan oli todennäköistä, ettei Parker enää kävelisi omin jaloin.

Parker Hall ei kuitenkaan lannistunut, vaan päätti uhmata lääkäreiden sanoja aloittamalla rankan fysioterapian. Fox 5 DC -uutisten mukaan nuorukaisen tavoitteena oli, että hän voisi noutaa lukion päättötodistuksen kävellen koulunsa päättäjäisjuhlissa.

18-vuotias Parker valmistui tänä vuonna. Fysioterapeutti työnsi pojan pyörätuolissa lavalle päättäjäisjuhlissa, mutta yllättäen Parker nousikin omille jaloilleen kävelykepin avuin. Youtubessa julkaistulta videolta nähdään, kuinka luokkatoverit ja yleisö puhkeavat aplodeihin nuoren miehen upean saavutuksen johdosta.

Uusimmat