Koira osaa aivastaa käskystä – tätä fifi ja musti eivät osaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Useimmat koiranomistajat opettavat lemmikilleet perustemppuja, kuten käskystä istumisen ja tassun ojentamisen. Monet koirat oppivat kuitenkin myös erikoisempia ja monimutkaisempia temppuja, mikäli omistajalla on vain aikaa ja kärsivällisyyttä opettaa niitä.

Youtube-käyttäjä MWHomeland esittelee koiralleen opetettua hauskaa temppua. Jango-niminen koira osaa nimittäin tehdä aivastusta muistuttavan eleen pyydettäessä. Koiraa hihnassa pitelevän lapsen kommenttien perusteella koira osaa tosin myös tanssia, mutta jostain syystä emme valitettavasti pääse todistamaan kyseistä erikoistaitoa videon aikana.