Oksettava löytö korvasta – tämän jälkeen puhdistat korvasi useammin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Korvakäytävien säännöllisellä puhdistamisella voi välttyä monilta vaivoilta ja sairauksilta. Puhdistamisen laiminlyöminen voi pahimmillaan johtaa kuulon heikkenemiseen tai kuuroutumiseen, mikäli korva pääsee tulehtumaan.

Eräs nuori mies oli pitkään laiminlyönyt korviensa putsaamisen ja sen seurauksena korvaan oli kertynyt valtava määrä epäpuhtauksia. Nuorukaisella oli niin suuri vaikkuvarasto korvassa, että se alkoi jo vaikuttaa hänen kuuloonsa.

Koska korvan puhdistaminen oli vaikeaa nuorukaiselle, pyysi hän apua tuttavaltaan. Suuri vaikkupallo näkyi ulos korvasta ja tuttava päätti kuvata videolle, kun hän poistaa sen korvasta. Lopputuloksena on oksettava video, joka ei sovellu herkimmille. Video on hyvä muistutus siitä, miksi korvat kannattaa pitää puhtaana. Ehkäpä videomateriaalin nähtyään, myös nuori mies panostaa jatkossa enemmän korviensa puhdistamiseen.