Härkää ärsyttänyt sai ansionsa mukaan – telottiin palavilla sarvilla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Espanjan Valenciassa järjestetty härkätapahtuma on päättynyt esiintyjän loukkautumiseen. Vaikka härkätaistelut -ja tapahtumat ovat vaarallisia niin ihmisille kuin eläimillekin, järjestetään niitä edelleen kulttuuriperinteiden takia.

Joka vuosi ihmisiä ja härkiä loukkaantuu ja kuolee erilaisissa perinneriennoissa. Äskettäin järjestetty härkätapahtuma ei ollut poikkeus. Sivusta seurannut katsoja on kuvannut tapahtuman käänteet videolle. Härkäareenalle oli usutettu suurikokoinen härkä, jonka sarviin oli kiinnitetty liekehtivät soihdut. Esiintyjä alkoi provosoida härkää ja sen seurauksena eläin hermostui entisestään.

Härkä syöksyi kohti miestä. Stuntti meni pahasti pieleen, sillä lavalla olevien portaiden yllä härkä sai miehestä otteen. Härkä puski esiintyjän ilmaan ja hän lensi rappuset alas. Mies jäi maahan makaamaan tuskaisen näköisenä. Yleisö hurrasi ja vaikutti siltä, että katsojat olivat saaneet rahoilleen vastinetta. Mies oli onnistunut tehtävässään, joka oli selvästikin härän suuttuttaminen.

Uusimmat